Espoon kipinä:

Ryhmätoimintaa yhdessä asiakkaiden kanssa


Idea 1
Kehitteilla 2
Valmis 1

Espoon Kipinan banneri


Halusimme kehittää ryhmätoimintaa yhdessä asiakkaiden ja kumppaneiden kanssa ja tarttua rohkeasti ajankohtaisiin haasteisiin. Espoon Kipinä tarjoaa mielekästä tekemistä ja vertaistukea ja tuo palveluja lähemmäs asiakkaita. Haluamme tehdä Espoon Kipinästä tunnistettavan ryhmätoiminnan tuotteen.


Onnistumisia

  • Vuosina 2011-2012 olemme järjestäneet 5 eri Kipinä-Klubia. Asiakkaita on ollut yhteensä 54. 
  • Olemme onnistuneet tavoittamaan eri asiakasryhmiä Espoon Kipinän toiminnalla: nuoria, asumispalvelujen asiakkaita, työttömiä ja asunnottomia.
  • Olemme räätälöineet ryhmiä niin, että ne ovat olleet tärkeitä ja mielekkäitä sekä asiakkaille että työntekijöille. 
  • Ryhmätoiminnan avulla asiakkaat ovat päässeet kaupungin palvelujen piiriin ja löytäneet jatkopolkuja. 
  • Ryhmien avulla on myös kehitetty nuorille suunnattuja palveluja, esim. tuetun asumisen yhteisö.
  • Olemme vakinaistamassa toimintaa osaksi aikuisten sosiaalipalveluja, kuitenkin niin, että toiminta on elävää eikä lukkoon lyötyä.

Raportteja ja opinnäytetöitä

Saara Lipponen: Ryhmämuotoisen sosiaalityön jäljillä – kokemuksia Kipinästä, näkökulmia asiakaslähtöiseen sosiaalityöhön, pro gradu

Laura Niemi: Syksyn 2014 Nuorten Kipinä-ryhmän vaikutus asiakkaiden koherenssin tunteeseen, amk-lopputyö

Espoon Kipinän toimintakertomus 2014
Ryhmämuotoista aikuissosiaalityötä tutkimassa – Kipinää kartoittamassa

Saara Lipposen käytäntötutkimus 2013

Espoon Kipinä toimintakertomus 2011-2012


Hyviä vinkkejä

  •  Tuntui mielekkäältä aloittaa konseptin luominen tekemällä ja toimimalla paperin pyörittelyn sijaan.
  • Työntekijät ja asiakkaat ovat itse saaneet suunnitella alusta saakka toteuttamaansa toimintaa ja tästä on tullut hyvää palautetta.
  • Asiakkaat näyttävät sitoutuvan ryhmiin paremmin, jos he ymmärtävät ryhmän tavoitteen ja kokevat toiminnan mielekkääksi.
  • Toiminnan kautta kehittyvä yhteistyö esim. sosiaalityön, järjestöjen ja seurakunnan kesken on tehokkaampaa kuin palavereissa istuminen.
  • On ollut hyvä jakaa työssä onnistumisia yhdessä.

Kommentoi

tulosta
”Tästä on oikeesti hyötyä”
- Riikka Koola, Espoon mielenterveysyhdistys Emy ry
Tämä sivusto käyttää evästeitä sivuston käyttöä koskevien tietojen keräämiseksi. Kun käytät tätä sivustoa, hyväksyt evästeiden käytön.
Sulje

Evästekäytännöt

Tätä sivustoa käyttämällä hyväksyt, että voimme asettaa evästeitä tietokoneellesi tai mobiililaitteeseesi.

1. Mitä evästeet ovat?

Evästeet ovat pieniä datatiedostoja, jotka siirtyvät tietokoneellesi, kun otat yhteyden johonkin verkkosivustoon. Evästeet tallentuvat selaimen käyttämien tiedostojen yhteyteen.

Lisätietoa evästeistä saat sivulta www.aboutcookies.org.

2. Miksi evästeitä käytetään?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

3. Mitä evästeitä käytetään?

Jotkin evästeet ovat sivustomme teknisen toiminnan ja käytön vuoksi välttämättömiä. Nämä evästeet eivät kerää käyttäjästä tietoa, jota voitaisiin hyödyntää markkinoinnissa tai muistamaan käyttäjän valitsemia sivustoja.

Suorituskykyä mittaavat evästeemme keräävät tietoa siitä, miten käyttäjät käyttävät verkkosivujamme (esim. eniten käytetyt sivut, mahdolliset virheviestit). Nämä evästeet eivät kerää käyttäjistä tunnistettavia tietoja, vaan ne ovat anonyymejä ja niitä käytetään ainoastaan parantamaan nettisivujen toimivuutta.

Sivuilla olevat kolmansien osapuolten liitännäispalvelut (esim. mainokset, YouTube-videot, Google-tilastointi tai Facebook-liitännäiset) saattavat tallentaa käyttäjän tunnistamiseen käytettävää tietoa, mihin emme valitettavasti voi vaikuttaa. Jos haluat estää niitä seuraamasta liikkumistasi verkossa, voit kytkeä ns. kolmannen osapuolen evästeet pois käytöstä selaimesi asetuksista. Ohjeet löydät selaimesi ohjesivuilta.

Sivuillamme saattaa olla myös painikkeita, jotka helpottavat sisällön jakamista eri verkkoviestintäympäristöihin ja sosiaaliseen mediaan. Jos käytät näitä painikkeita, valitsemaltasi palvelulta voidaan asettaa eväste päätelaitteellesi. Nämä evästeet eivät ole hallinnassamme. Lisätietoja kolmannen osapuolen evästeiden käytöstä saat kyseisen osapuolen verkkosivulta.

4. Evästeiden hallinta ja estäminen

Jos et halua vastaanottaa evästeitä, voit muuttaa Internet-selaimesi asetuksia niin, että saat ilmoituksen aina kun evästeitä ollaan lähettämässä tietokoneellesi. Vaihtoehtoisesti voit estää evästeiden käytön kokonaan. Evästeiden käyttöä voi rajoittaa tai sen voi estää Internet-selaimen kautta (katso tarkemmat tiedot selaimen ohjeista).

Jos estät evästeiden tallennuksen tai poistat ne käytöstä, jotkin verkkosivujemme toiminnoista eivät välttämättä toimi oikein.

Sulje
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä